Kreikkalainen liikenne kuvastaa hauskasti kreikkalaista
elämäntapaa. Tai ehkä paremminkin sitä, millaisena suomalainen sen näkee.
Kiivasta, kiihkeää, huoletonta, jopa piittaamatonta. Ajaminen on usein
nopeatempoista. Kiihdytykset ja jarrutukset kuuluvat, vaikka eivät tapahtuisi
näköpiirissäkään, sillä kuumalla asfaltilla renkaat ulvahtelevat pienestäkin.
Kun itse sukeltaa mukaan liikennevirtaan, alkaa hahmottaa
uusia asioita. Vaikka renkaat ulisevat ja rääkkä raikuu, suomalaisen liikenteen
julma aggressiivisuus puuttuu. Toki tunteet kuumenevat, jos joku tukkii
liikenteen, mutta ei täällä nyrkkitappeluita parkkipaikoilla tule siitä, että
joku on ohittanut toisen, kuten Suomen uutisista voi joskus lukea.
Tilaa kaikille
Ierápetra on noin parin kymmenen tuhannen asukkaan kaupunki,
ja sitä ympäröivät useat pienemmät kylät. Joinakin kertoina, kun olemme
pyrkineet Ierapetraan ostoksille, saman tarpeen on tuntenut ainakin tuhat
muuta, ja liikenne on ollut aika tukossa. Keskustaan johtaa pari pääväylää,
joissa on liikennevalot, ja niihin muodostuu ruuhkaa. Kun vain malttaa hillitä
suomalaisen temperamenttinsa ja käyttäytyä coolisti kuin etelämaalainen, ydinkeskustaan
pääseminen kuitenkin onnistuu. Sitten olisi löydettävä parkkipaikka.
Kaikki kadunvarret molemmin puolin näyttävät olevan
kirjaimellisesti tupaten täynnä autoja nokat kaikkiin mahdollisiin suuntiin:
meno- tai tulosuuntaan, kadulle tai jalkakäytävälle päin. Silti osa ruuhkasta
purkautuu parkkiin, ihmeellisesti kukin löytää lokosen, johon auton saa
jotenkin mahtumaan. Voi olla, että takana tulijat joutuvat vähän odottelemaan,
mutta taskuparkkeerauksen kreikkalaiset taitavat, siinä ei kauan bensaa pala.
 |
| Rouvat juttusilla - takanatulija odottaa kohteliaasti |
Parkkeeraaminen aloitetaan kytkemällä hätävilkut päälle.
Joskus, kun parkkipaikkaa ei vain yksinkertaisesti ole, hätävalot pannaan
vilkkumaan keskellä katua ja puretaan autosta lastenrattaat, mummo ja muu
rekvisiitta, tai päästetään lauma neitoja pyrähtämään ostoksille. Muut autoilijat
odottavat jonossa manööverin ajan, harva silti hikeentyy.
Ierapetrassa ei ole parkkimaksuja eikä aikarajoituksia, ja
sama pätee melko moneen kreikkalaiseen taajamaan. Pysäköintikieltoalueita on, mutta
kieltoja noudatetaan vaihtelevasti. Vihreään lippalakkiin ja paitaan
sonnustautunut parkkijorgos kiertää sakkolappuineen näitä paikkoja. Poliisi voi
ilmaantua väärin pysäköidyn ajoneuvon luo ja puhaltaa pilliinsä. Yleensä parin
vihellyksen jälkeen jostakin juoksee kovasti selittelevä ja anteeksipyytelevä
ajoneuvon haltija. Emme ole saaneet vakoiltua, tuleeko silloin sakkoja vai ei. Jos
kuski ei ilmaannu, lappu jää auton lasiin.
 |
| Tilanahtautta Iraklionin lentokentän parkkipaikalla |
Maksullisia, valvottuja parkkipaikkoja on isommissa kylissä.
Agios Nikolaoksessa maksoimme nuorukaiselle kaksi euroa tunnilta, Ierapetrassa
emme ole tarvinneet maksullista paikkaa, mutta sellainen on ja kuulopuheiden
mukaan toimii hyvin. Sitiassa pääkadun varrella näkyi olevan käytäntönä, että
ostetaan pysäköintikortti, mutta emme perehtyneet siihen tarkemmin. Olimme
kaksipyöräisellä tuulettautumassa. Moottoripyörän pysäköiminen ei yleensä ole
vaikeaa, ja niille on osoitettu jopa omia paikkoja.
Merkkien merkillinen merkityksettömyys
Kreeta on hyvin tiiviisti asuttua, lähes kaikki rakennus-
tai viljelykelpoinen maa on käytössä. Maasto on kuitenkin paikoin niin
vaikeakulkuista kalliota ja vuoristoa, että kylien välille jää myös erämaita. Manner-Kreikassa
suhdeluku on kuulemma jopa 1:5 asuinkelvottoman vuoriston hyväksi. Niinpä 10
miljoonaa asukasta ahtautuu lopulta varsin pienelle alueelle – puolet heistä
Ateenaan. Varsinkin rannikoilla kylät muodostavat helminauhan, eikä aina voi
päätellä, mihin yksi kylä päättyy ja mistä toinen alkaa.
Aina kylän vaihtumista ei huomaa edes liikennemerkeistä. Taajamarajoitus
40 km/h alkaa sinivalkoisesta nimikyltistä ja päättyy samanlaiseen kylttiin,
jossa nimen yli on vedetty punainen henkseli. Aivan liian usein taajaman nimi
on jossakin piilossa, ja sitten sitä vain huomaa, että jahas, neljänkympin
rajoitus loppui juuri, tulipa ajettua ylinopeutta.
Eipä silti, usein liikennemerkit muutenkin tuntuvat olevan
vain koristeina, eikä kukaan niitä noudata. Esimerkiksi stop-merkki korvaa
täällä kärkikolmion, sen takaa vain kurkataan, tarvitseeko muita väistää.
Pysäköintikielto on muita varten, eihän juuri minun autoni tässä ketään
haittaa, tai mahtuuhan tähän nyt yksi vielä… Suojatien päälle pysäköidään
sujuvasti.
Pienemmillä kylillä kujat tukitaan, kun hotellivieraiden on
pakko saada autonsa parkkiin ihan hotellin nurkille. Siinä ei paljon oteta
huomioon paikallisasukkaiden portteja, liikkeiden tavaratoimituksia taikka
hälytysajoneuvojen pääsyä paikalle onnettomuustilanteessa.
Osittain piittaamattomalla suhtautumisella on pitkät
perinteet. Varsinkin vuorilla näkee tohjoksi ammuttuja liikennemerkkejä. Sellaisten kuvat koristavat nykyään
t-paitapainatuksina turistien rintamuksia, mutta autenttisia esimerkkejä
todella löytyy. Ilmiö kuvastaa perinteistä kapinaa lakia ja valtiovaltaa
vastaan, ja sillä on juuret syvällä historiassa. Täytyy muistaa, että Kreetan
ovat valloittaneet vuoronperään Ottomaanit, venetsialaiset ja merirosvot, ja
valloittajan lait ovat olleet aina taakka paikallisille.
Osasyynä kurin puutteeseen on se, että etenkin hektisessä
kaupunkiliikenteessä on vaikea noudattaa merkkiviidakon epäselviä ohjeita. Osa kylteistä
on auringon haalistamia tai rikkinäisiä, ihan selvästi vain paikalleen
unohtuneita. Taajaman ulkopuolella plakaatit hukkuvat graffiteihin tai kymmenen
sentin päivävauhtia kasvaviin pusikoihin. Silti selittävänä tekijänä on usein
silkka piittaamattomuus. Täällä ajetaan usean kympin ylinopeuksia, mikä etenkin
taajamissa on hengenvaarallista. Erityisesti tätä näkee niissä kylissä, joiden
läpi kulkee päätie. Sääliksi käy, kun näkee mummojen tai pikkulasten seisovan
kadun varressa yrittämässä päästä yli tien.
Nopeusrajoituksia rikkovat erityisesti turistit
vuokra-autoillaan. Autovuokraamot varoittavat ulkomaalaisia asiakkaitaan ateenalaisten
loma-ajoista, joten kauas ei tarvitse lähteä etsimään maanteiden hurjapäitä. Luulisin
ja toivoisin, että suomalaiset eivät kuulu hurjastelijoiden joukkoon, meillä säntillinen
pilkkujen noudattaminen on perimässä vähän samalla tapaa kuin täällä sen puute.
Koska kukaan ei kuitenkaan noudata rajoituksia, vaan ne
ylitetään joka tapauksessa noin kolmella kympillä, tämä näyttää otetun huomioon
rajoituksia asetettaessa. Jos tien reunalla on menossa jokin pieni projekti,
joka ei rajoita tien käyttöä millään tavalla, on yhdeksän kympin alueella
yhtäkkiä vastassa 30 tai jopa 20 km/h lätkä. Ilmeisesti tavoitteena on, että
paikka ohitetaan sadan kahdenkympin sijaan kuutta kymppiä. Valitettavasti tällainen
mahdottomien rajoitusten asettaminen ei ole omiaan parantamaan muidenkaan
sääntöjen noudattamista.
Silmä tarkkana ja taustapeili käytössä
Kreikkalainen elämäntapa näkyy onneksi myös hyväksyvänä ja
sydämellisenä suhtautumisena kanssa-autoilijoihin. Täällä tuntee olevansa
tasavertainen kadunkäyttäjä muiden joukossa, vaikka usein turistimaisesti
töytäileekin tietämättä oikein tarkkaan, minne on menossa. Tilaa annetaan
todella hyvin. Vaikka et olisi etuajo-oikeutettu, mutta olet selvästi jo
odottanut aikasi ruuhkassa, joku pääväylällä pysähtyy ja huiskauttaa kättään:
tuohon väliin saa tulla. Toki niitä väliin yrittäjiäkin on vastaavasti
pyrkimässä eteen joka risteyksestä, mutta täällä ajetaan jarrujalka huomattavasti
herkemmässä kuin Suomessa. Emme ole vielä kolmen kuukauden oleskeluajallamme
nähneet yhtään kolaria tai onnettomuutta. (Tätä kirjoittaessani koputan maan
tapaan puuta! Tiedän, että niitä tapahtuu.)
Mutkaisilla pikkuteillä on syytä olla todella varovainen.
Tapana onkin tööttäillä pahimmissa ”pimeissä” kurveissa, jotta mahdollinen
vastaantulija tietää väistää tai edes pysyä omalla kaistallaan. Asuntomme
kohdalla on tällainen mutka, jossa paikalliset painavat äänimerkkiä. Enää emme
säpsähtele: se on vain ystävällistä toisten huomioimista, ei hätiä mitiä. Koko
riikkarin käyttö on vaihtanut mielessämme merkitystä suomalaisesta
nyrkinpuimisesta hyvää tarkoittavaksi eleeksi.
Tööttäily on varoittelun lisäksi myös moikkailua kohdattaessa tai vain
naapurin talon ohi ajettaessa.
Maanteillä ajaminen on tyyten erilaista kuin kotimaassa.
Vaikka kaistoja näyttäisi olevan kaksi, menevä ja tuleva, niillä ajetaan
kolmekin ajoneuvoa rinnakkain – siis samaan suuntaan. Joskus molempiin suuntiin
samanaikaisesti, jolloin ei voi kuin pidättää henkeä ja toivoa, että tien
leveys riittää kaikille kuudelle ajokille.
 |
| Neljä kaistaa käytössä |
Oikealla köröttää avolavapakullaan paikallinen pappa, jolla
ei ole kiirettä kirkkoon. Rinnalle uskaltautuu turisti vuokra-autollaan, ja
vielä paikallinen bisnesmies päättää hurauttaa mokoman kainostelijan ohitse.
Onneksi pientaret ovat melkein yhtä leveät kuin varsinaiset kaistat, joten
yleensä tällainenkin tilanne vielä lutviutuu. Mutta entä jos mutkan takana tien
reunan tukkiikin polkupyöräilijä, vuohi tai tielle kasvanut pensas, ja
oikeanpuolimmaisin haluaa oman kaistansa takaisin? Voi kuvitella, että silloin
rytisee!
 |
| Pientarella voi olla esteitä |
Joka tapauksessa maan tapa on antaa tilaa takaa tuleville väistämällä
oikealle. Sen lisäksi pitää uskaltaa ohittaa hitaammat, vaikka vastaantulijoita
olisi tulossa vasemman kaistan täydeltä.
Se vaan pitää muistaa, ettei saa
ylittää keskiviivaa silloin, kun katkoviivan sijaan kulkee kaksi yhtenäistä
valkoista viivaa rinnakkain. Merkitys on sama kuin keltaisella viivalla
Suomessa: ohituskielto.
 |
| Tästä mahtuu hienosti |
Edellä kuvattu pätee varsinkin, jos menomatkalla on nähnyt
poliisiauton asettuvan levähdysalueelle kytikselle. Kannattaa muistaa paikka,
kun ajaa kotiin päin. Poliiseja ei ole vaikea huomata, sillä heillä tuntuu
olevan tapana ajella vilkut päällä, vaikka eivät ole varsinaisesti
hälytysajossa. (Sama pätee kuorma-autoihin ja traktoreihin. Ihan niin kuin
vilkkuvalot laitettaisiin päälle vain siitä ilosta, kun ne siinä sattuvat
olemaan!)
Sitä voi sitten kuitenkin sattua saamaan sakot vaikka siitä, että ylittää valkoisen tuplaviivan – ei ylinopeudesta, jota saattoi olla, eikä ohittamisesta, joka varmasti tapahtui, vaan niiden viivojen ylittämisestä. Täällä on mielenkiintoinen käytäntö
houkutella rikkeen tehnyt maksamaan sakot ja vieläpä ajoissa. Jos kiltisti
korvaa tekemänsä tuhmuuden kymmenen päivän sisällä, saa puolet summasta
anteeksi! Jotenkin 75 euroa kirpaisee paljon vähemmän, kun lapussa lukee 150
euroa.
 |
| Se ois sakon paikka! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti