Mitä Kreetalla voi tehdä talvella?

Dikti-vuorten lumihuiput helmikuussa

Kukkia puskee jopa soratiestä

Moni harmittelee, että Kreikkaan ei ole talvimatkoja. Se onkin kieltämättä iso puute, sillä maa olisi mahtava talvilomakohde! Pohjois-Kreikassa on jopa laskettelukeskuksia, joista ei ole kuin kivenheitto merenrantaan. Meri ei tietenkään ole talvella suloisen lämpöinen, mutta uimmehan me suomalaiset omissa järvissämmekin, ei vesi nyt paljon kylmempää ole kuin suomalainen järvi kesäkuussa.

Kotisaarellamme Kreetalla ei pääse hiihtämään, mutta lunta voi kyllä ihastella matkan päästä, vuorten huipuille sitä tulee joka talvi. Tänä kuluneena talvena lunta on ollut vähemmän kuin normaalisti, ja vettäkin on satanut etelärannikolla hyvin vähän. Meille se on merkinnyt hyviä vaellusolosuhteita.

Reppu selkään ja polulle!

Koutsourasin rotko

Eurooppalaisia vaeltajia täällä näkyi jonkin verran marras - joulukuussa, sitten hiljeni. Nyt maaliskuun alusta on patikkamatkalaisia näköjään taas ilmaantunut maisemiin. Koko Kreetan läpi kulkee E4-vaelluspolku, joten pitkäkin reissu onnistuu. Pari suomalaista toimijaa järjestää patikointilomia, joita kannattaa katsastaa esimerkiksi osoitteesta Kreeta.info.

Jos taas haluaa kävellä omin päin ja määrätä itse tahtinsa, aiheesta löytyy kirjallisuutta. Me olemme etsineet reittimme täällä Itä-Kreetalla pääosin hyvästä ja selkeästä oppaasta Circular Walks & Gorges in East Crete (Caris Gallos & Anne Bouras, Municipal Cultural Organization of Agios Nikolaos, 2009). Se esittelee polkuja ja rotkoja sanallisin ohjein ja piirroksin.

Esimerkiksi Koutsurasin ja Pefkin rotkot ovat helppoja ja kauniita päiväretkikohteita. Rotkovaelluksen tekee lenkkareissakin, mutta rosoinen kivikko voi tehdä pohjista entiset. Joskus poluilla on piikikkäitä kasveja, niin että pitkät lahkeet ovat tarpeen. Suomalaiset kevyet tuulipuvut ovat tänne juuri sopivat talvivaatteet.

Pefkin poijat

Kukko kanoineen oliivilehdossa

Pefkin rotkon
satametriset seinämät

Talvella on helppo vaeltaa, koska ei ole liian kuuma. Pilvisenäkin päivänä maisemat ovat hienot, mutta sumua ja sadetta kannattaa varoa. Tuulet ovat välillä niin kovia, että suomalainen puhuisi jo myrskystä. 

Näin vähän vettä Koutsourasin rotkossa

Lisäksi talvet eivät ole tietenkään samanlaisia, ja vettä voi olla niin paljon, että rotkoihin ei pääse. Meillä kävi tänä talvena tuuri säiden suhteen.

Moottoripyöräilijän paratiisi

Olemme nauttineet täysillä moottoripyöräilystä hiljaisilla Kreetan teillä! Yleensäkään liikenne ei ole kovin vilkasta, kun poikkeaa pääväyliltä hitaammille pikkuteille tai vuoristoon, mutta turistiajan ulkopuolella matkaa saa taittaa todella leppoisissa merkeissä. Joskus saattaa lauma lampaita tai vuohia sattua samoille reiteille, mutta koska täällä pitää muutenkin ajaa suhteellisen rauhallisesti, niistäkin on vain silmäniloa.

Syys – lokakuun sai ajella sortseissa, sitten piti jo ruveta sonnustautumaan farkkuihin. Joulukuussa MP-takki, joka Suomessa on päällä normaaliajossa, oli jo ihan kiva varuste. Koko ajopuku puettiin ylle tammikuussa, kypärätkin vaihdettiin umpinaisiin. Säät Kreetan talvella, tammi – maaliskuussa, olivat hyvin samanlaiset kuin Suomessa parhailla kesäkeleillä: lämmintä vähän alta kahdenkympin, puolipilvistä, mutta ilman sateita. Sadepäivinä ei olisi tullut mieleenkään lähteä ajamaan, tiet ovat silloin matalia jokia.

Horisontissa lunta!

Märkä tie on täällä riski erityisesti kaksipyöräiselle. Asfaltti on märkänä oikeasti liukasta. Jopa kävelijä huomaa sen. Tien pinta on rasvainen asfaltin ja autojen öljyistä, ja vesi tekee siitä luistavan. Toinen vaara on hiekkateiltä ja rinteiltä kulkeutuva sora. Varsinkin sateen jälkeen sitä on odotettavissa, joskus jopa isoja kivenmurikoita. Ajamaamme viiteen tonniin ei kuitenkaan ole sisältynyt yhtään vaaratilannetta, joten paljon on kiinni omasta ajotavasta.

Olisi ollut hienoa lähteä kiertämään saarta moottoripyöräillen, sillä hotellit ovat halpoja näin sesongin ulkopuolella. Meidän pitää ottaa huomioon karvaiset kaverimme, joten joudumme tyytymään lyhyempiin retkiin. Onneksi mutkaisia pikkuteitä riittää lähelläkin, ja äkkiähän pyörällä taittaa parin - kolmensadan kilometrin päivämatkan; siinä on reissua aivan tarpeeksi ja pääsee illalla omaan sänkyyn lepuuttamaan ajon jäykistämää roppaa.

Hotellit on helppo varata etukäteen netistä. Lämmityksestä kannattaa varmistua etukäteen, sillä ei voi olla varma, onko hotellihuoneessa muuta kuin ilmastointi. Tuoksu voi olla hienokseltaan kellarimainen, jos asukkaita ei ole ollut vähään aikaan, ja tuuletus ja siivous talvivieraille on tehty pika pikaa. Paikalliset realiteetit kannattaa pitää mielessä, niin välttyy pettymyksiltä. Motoristihan sitä paitsi tuulettuu sitten taas tien päällä!

Plakan kylä vastapäätä Spinalongan saarta
on helmikuussa aivan autio.

Moni kesällä turisteja vilisevä kylä on melko autio talvisaikaan. Päivällä avoinna olevia ruokapaikkoja voi olla vaikea löytää kyliltä, kaupungeissa luonnollisesti eletään ihan normaalia elämää. Reitti kannattaa suunnitella niin, että ei tule yllätystä, jos kesälomilta tuttu hotelli onkin suljettu ja tavernat pimeänä. Toisaalta meno on kiireetöntä ja pääsee juttusille paikallisten kanssa.

Moottoripyörien ja autojen vuokraus näyttää ainakin Ierapetrassa olevan talvella ihan nollilla. Kysymällä on silti vieraille pyörä alle löytynyt, sillä tokihan joku tuntee ja tavoittaa vuokraajan, jos vaikkapa huoltamolta käy kysymässä. Pitempään vuokraukseen kannattaa tehdä varaus jo ennen matkaa.

Me olemme niin rakastuneita tähän ajokauden jatkamiseen, että olemme jo päättäneet jättää pyörämme säilytykseen tänne Kreetalle. Oma ajokki alle heti ekana lomapäivänä, olipa kesä tai talvi!

Guzzin uusi kotitalli

Kulttuuriantia

Se on selvää, että kesäiset bilepaikat, turistikahvilat ja ostoskadut ovat talvella suljettuja. Hania, Rethymnon ja jossain määrin jopa Iraklion ovat toisen näköisiä näin talvisaikaan. 

Museot ovat auki talvellakin.
Sitian arkeologinen museo

Kotikaupungissamme Ierápetrassa marraskuu sulki suurimman osan rantatavernojen ulkotiloista, mutta koska kaupungin asukkaista enemmistö saa elantonsa maanviljelyksestä eikä turismista, täällä kahvilat ja ruokapaikat löytävät asiakkaita talvisinkin.

Talvella on mukavan mutkatonta poiketa ostosreissulta kiireettömälle kahville tai iltapäiväviinille. Jälkimmäinen tarkoittaa pientä lounasta, sillä pöytään tilatun viinikarahvin tai oluiden lisäksi tulee useimmiten myös valikoima mezejä, pikku purtavia. 

14 eri lisuketta kahden
 karahvin kyytipoikina

Kyläsalaattia, tzatzikia, juustoja, tirokafteria eli chili-juustotahnaa, mätitahnaa eli taramosalataa, hortaa eli villivihanneksia, paistettuja perunoita, pastaa, paksimadia eli korppuja, favaa eli papumuhennosta, lupiinia, pikku kaloja suolattuna tai etikassa, lihapullia, lihaa, grillattuja tai säilöttyjä kasviksia… siinä tavallisimpia meze-kattauksen antimia Euroopan eteläisimmässä kaupungissa.

Kreikan opiskelua kafenion satukirjasta.
Jyrki lukee "opettajallemme" Nikokselle

Erilaisia kulttuuritapahtumia on talvella ihan mukavasti. Kielitaitomme ei ihan riitä teatteriin mutta konserttitarjontaa on tullut seurattua. Suuriakin nimiä vierailee kaupungin lukuisissa musiikkibaareissa. 





Elävää musiikkia ja todella tasokkaita esityksiä voi löytää oman kylän pikku tavernoistakin, kuten perjantai-iltaisin Koutsounarin Kouros-tavernasta. Yhtye soittaa ja erinomaiset laulajat laulavat, asiakkaat tanssivat.

Kesäisin tunnemme Koutsounarin Ostrian isona all inclusive –hotellina, emmekä edes tienneet sen hienosta konserttisalista. Lähdimme sinne katsomaan Nikos ja Jorgos Stratakista, tämän hetken kreetalaisen musiikin nuoria komeettoja. 



Ohessa saimme ihailla Ierápetran tanssikoululaisten esityksiä. Hellyttävää, kuinka ihan pienet tytöt ja pojat oli puettu perinnepukuihin, ja tanssi sujui kuin vanhoilta tekijöiltä. Ja kun murrosikäiset nuoret urhot esittivät miesten tansseja soolo-osuuksineen ja hyppyineen niin että saappaanvarret paukkuivat ja verkkohuivit heilahtelivat, sitä kelpasi katsella! Myöhemmin yleisö liittyi ilonpitoon.

Tavernat ovat talvella tunnelmallisia. Paikalliset ihmiset kerääntyvät niihin istuskelemaan takkatulen äärelle. Tuli leimuaa avotakassa, tsakissa, tai sitten kaminatyyppisessä sombassa. Molempia voi käyttää ruoanvalmistukseen. Avotulella voi grillata, ja sombassa paistuvat mitä makoisimmat uuniperunat.

Talvisin järjestetään monia messuja. Vaikka niiden on pääasiassa tarkoitus toimia kokoontumis- ja ostotilaisuuksia yrittäjille, muillekin on paljon nähtävää. Poikkesimme kreetalaisen ruoan messuille Arkalochorin lähelle sekä Iraklioniin viinimessuille.

Ruokamessut pidettiin Roussochoriassa, joka on aivan pieni kylä. Ihmettelimme, kuinka siellä järjestetään suuret messut. Perillä paljastui, että totta kai kyseessä oli suuri viihdekeskus, kentro diaskedasis. Valtava halli nimeltään Pantheon kohoaa keskellä maaseutua. Sinne väki kokoontuu konsertteihin, häihin ja muihin tapahtumiin.

Messujen teemana oli paikallinen ruokakulttuuri, perinneruoat ja erityisesti villivihannekset, horta. Hallin keskusta oli täynnä pöytiä ja korokkeelle oli nostettu paikat raadille, joka koostui huippukokeista. Heille paikalliset yrittäjät ja yhteisöt kävivät esittelemässä taidonnäytteitään. Kaiketi kyse oli jonkinlaisesta kilpailusta, mutta emme jääneet odottelemaan sen ratkeamista.

Kaiverrettu kurpitsa ruokamessuilla

Seinänvierustoja kiersivät näytteilleasettajien pöydät. Joka pisteessä oli tarjolla maistiaisia ja herkkujen salaisuudet jaettiin auliisti, jos osasi kysyä. Viiniä ja varsinkin rakia, usein maustettuna, anniskeltiin lähes joka pöydästä. Toki vain pienistä fingerporillisista, pari senttilitraa per annos.

Maistelimme juustoja, piirakoita, leipää, haudutettuja kasviksia, lihaa, lusikkajälkiruokia eli hillottuja hedelmiä ja erilaisia makeita leivonnaisia. Kaikki aivan ilmaiseksi. Hyväntekeväisyyskeräys lasten sairaalaosastoa varten hoidettiin arvanmyynnillä ja keräyspisteessä.

OiNotika'16 viinimessut

Iraklionin viinimessuille teimme oikein hotellireissun. Varasimme kaksi yötä Kokkini Hanista, Gournesin messuhallin lähettyviltä. Koiratkin olivat matkalla mukana. Ystävämme Jannis oli paikalla viran puolesta katsastamassa tulevan kauden viinejä ravintola Katerinaan. Me puolestaan halusimme maistella, millaisia ovat kreetalaiset viinit, joita ei Suomen Alko myy.

Iraklionissa söimme (taas kerran)
Peskesissä salvialla savustettua possua.

Pääsymaksuun sisältyi iso, laadukas viinilasi, jossa oli messujen logo. Omasta lasista sai sitten maistella niin paljon erilaisia viinejä kuin kykeni. Muuta oheisrekvisiittaa oli todella vähän, vain joitakin juustoja ja leipomotuotteita. Mutta miksi eksyä turhan kauas pääasiasta: viinit olivat oikein laadukkaita.

Kansallispäivän paraati 25.3.

Kevättalvi on Kreetalla tietysti ennen kaikkea pääsiäisen aikaa. Palataan sen juhlintaan myöhemmin. Karnevaalikulkue oli upea, mutta paraateja on toki muitakin: syksyllä ohi-päivä ja 25. maaliskuuta Kreikan kansallispäivä.


Sotilasparaati järjestetään pääkaupungissa, mutta kylissä ja kaupungeissa on omat kulkueensa ja rituaalinsa. Ierapetrassa marssittiin koululaisten, partiolaisten, urheiluseurojen, poliisin ja palokunnan voimin. 

Sitten olikin taas aihetta kokoontua tavernaan istumaan ystävien kanssa. Jorgos ja Nikos Stratakis esiintyivät La Strada -pizzatavernassa. Seurueemme juhli paitsi itsenäisyyspäivää, myös vanhimman osallistujan, Agelikin,  94. syntymäpäivää.

Kukkia, myrskyä ja maanjäristyksiä

Olemme lähes päivittäin seuranneet Suomen uutisia netistä, joten säistäkin olemme pysyneet kärryillä. Tietysti olemme ottaneet kaiken ilon irti paukkupakkasista ja räntäsateista, kun ei ole tarvinnut tehdä ensimmäisiäkään lumitöitä eikä rapata jäätä auton ikkunoista! Enimmäkseen on aamuisin voinut todeta, että aurinko paistaa. Viimeisen kerran uimme joulupäivänä. Aurinko lämmitti mukavasti, mutta vesi oli aikamoisen vilpoista.

Anatolin kylä ja
lumiset Dikti-vuoret

Lämpötila taisi jonakin tammikuisena yönä käväistä kuuden asteen tuntumassa, ja pari alle kymmenen asteen päivää oli. Silloin tällöin taivas on ollut pilvessä, enimmäkseen kuitenkin niin, että rannikolla tässä Ierápetran tuntumassa oli aurinkoinen kaistale. Jos pilvet ovat pyörineet vuorten yllä pohjoistuulella, olemme niiden hälvettyä päässet ihastelemaan Dikti- ja Ida-vuoriston valkoisia lumihuippuja. Kaunistahan se lumi on, kun ei tunge liian lähelle!

Valitettavasti on kyllä viluttanutkin, vaikka lämpötilat ovat koko ajan olleet Suomen kesälukemissa. Tottumiskysymys kai se on. Talot eivät ole eristettyjä niin kuin Suomessa, ja sisätiloja lämmitetään "täsmätyylillä" takoilla ja pattereilla, ei koko rakennusta kerralla ja jatkuvasti.

Kotimainen tuulipuku, jopa ajoittain kevyttoppapuku, on koiralenkeillä ollut aivan tarpeen. Muutenkin ylle on valikoitunut villatakkia ja toppaliiviä sekä pitkää housua. Tosin nyt maaliskuussa alkaa jo aurinko lämmittää riittävästi, niin että sortsit voi kaivaa esiin vaatekaapin pohjalta.

Luonto on näyttänyt talven aikana meille kauneimmat kasvonsa ja pelottavimmat puolensa. 

Ei ikinä uskoisi, miten vihreää ja kukkivaa täällä voi näin keväällä olla! Päivänkakkaramaiset margaritat ovat kasvattaneet valtavia puskia katujen varsiin, violetit malvikit tuovat joukkoon oman särmänsä, ja tietysti pelargoniat jaksavat kukkia aina vaan. Appelsiinipuut lemuavat kuin hajuvesitehdas. Mimosaksi kutsutut pajumaiset akasiat ovat ihan täpötäynnä pieniä, pyöreitä, keltaisia tupsukukkasia.

Yhtenä päivänä maaliskuun puolivälissä ilmavirtaus tuli voimakkaana etelästä, ja olemme kokeneet ensimmäisen hiekkasateemme. Maisema oli kellanpunaisen udun peitossa, olisimme voineet olla Marsissa. Aamulla piti auto pestä, se kun oli yöllisen saderipsauksen jäljiltä muuttunut pantterikuviolliseksi.

Aallot lyövät Ierapetran rantaraitille

Helmikuun kahdeksantena saarellamme myrskysi kunnolla. Aamulla tuuli kovaa, joten käytimme koirat lyhyellä lenkillä. Jo silloin tuuli oli kaatanut vanhan antennin talon katolla ja irrottanut muutamia kattotiiliä. 



Jykä kävi varmistamassa, että trailerimme hieman konstikas kuomu on kunnolla lukituksissa. Lenkiltä palatessa siirsimme auton pois talon edustalta, sillä näytti siltä että tiiliä tulee alas lisää. 

Ennätimme keittää hädin tuskin kahvit, kun Jykä ponkaisi ylös: ”Mikä siellä kolisee?” Traileri oli lähtenyt omille teilleen. Kuomun-pahus oli kuitenkin auennut ja noussut purjeeksi, jonka avulla kärry oli loikannut yli renkaiden edessä olevien kiilojen. Se oli runtannut ruotsalaisten naapuriemme Renaultin apukuskin oven sisään, sitten änkeytynyt sen ja viereisen aidan välistä auton kylkeä raapien. Juuri, kun Jykä kerkesi rappusille, kärry tömähti oman automme perään. Onneksi niin, eikä jatkanut kadulle ja mäkeä alas!

Traileri piti hilata paikoilleen varovasti,
mutta tästä raosta se oli ängennyt karkuteille!

Saimme villiintyneen vaunun kiinni viime hetkellä ja kuomun kiskottua alas ennen kuin se ehti kolhia autoamme pahemmin. Ympärillä pauhasi 10 boforin myrskytuuli. Ei auttanut kuin köyttää kärry niille sijoilleen ja odottaa. Onneksi onnettomuudessa meillä on kärryssä suomalainen vakuutus, joka ymmärsi meitä hädässä ja korvasi vahingot.

Toinen jännittävä luonnonmullistus meni osaltamme ohi ilman vaurioita. Myrskyä edeltävänä yönä oli alueellamme useita maanjäristyksiä. Voimakkain, 4,6 Richterin tärinä, herätti meidät keskellä yötä. Vaatekaapin ovet kolisivat voimakkaasti, juuri muuta emme ehtineet havaita ennen kuin järistys oli jo ohi.

Aamulla netistä tutkailimme, että järistyskeskus oli vain muutaman kilometrin päässä meiltä, etelässä, meren alla. Useita pieniä jälkijäristyksiä oli myös mitattu eri puolilta ympäristössä. Järistykset ovat täällä tavallisia, kuten voi huomata, jos vilkaisee netistä vaikkapa sivua seismoi-live.gr . Meidän jytinämme oli luokiteltu viiden kohdan asteikolla keskimmäiseen kategoriaan.

Nyt, kun kevätpäivän tasaus on jo takana ja kesäaikakin vaihtunut, alamme odottaa helteitä ja turisteja! Ennen kuin nämä kesän merkit ilmaantuvat, nautiskelemme vilpoisista tuulista, mukavista kävelykeleistä ja kukkivasta luonnosta.

Oliivipuukin kukkii kohta!

Piikkipensaan muodonmuutos

karvapiikkivihma

Tällainen se on kesäisin:
ei mitään asiaa pensaikkoon!

Pientä vihertymistä havaittavissa

Pian kukkia tulvillaan!

Kreetalla vihertää jo kevät!

Kevät kolkuttelee jo Kreetan ovia ja ikkunoita. Vai onko kolistelemassa kuitenkin talvinen tuulahdus vuorilta? Tramountana, pohjoistuuli, syntyy kuin tyhjästä ja rymyää 45 km/h puuskissa takapihallamme. Kuvittelimme jo talven taittuneen, kun viime viikon piteli yli kahdenkympin lämpötiloja. Mutta onneksi kevään paluu on vääjäämätöntä, joten ei viitsitä valittaa parin päivän takapakista.

Kevät kuuluu ja näkyy. Peipposet ja mustarastaat konsertoivat kilpaa, ja pöllö, haukka ja kyyhkynen ottavat myös pientä äänenavausta. 

Aamulenkin varrella komea kalkkunakukko on niin pörheänä, että! Kalkkunan kieunta on sitten hauska ääni, väkisin alkaa naurattaa, kun sen kikattelua kuuntelee. Läheltä nähtynä otus on melkein pelottavan suuri, mutta kyllä se kunnioittaen kierrättää kanansa kauempaa, kun Dafni-bokserin kanssa lähestymme.

Kukkaset koristavat oliivilehtoja ja vuorten vihreitä rinteitä. Vuokot taitavat olla jo lähes kukkineet, kaikenmallista kakkaraa ja voikukan sukulaista puskee tienpientareilta, mausteena malvikki ja manteli. Melkein unohtaa, että tavalliseen turistiaikaan täällä on niin ruskeaa ja kuivaa.

Selakanon laakso, korkeus 930 metriä merenpinnasta.
Vielä korkeammalla näkyy lunta.
 Mantelipuun kukinta riittää lumipyryksi!

Moottoripyöräily alkaa taas kiinnostaa, kevään merkki sekin! Olemme tehneet muutaman lenkin suomalaisissa ajovarusteissa. Ne ovat sopivanlämpimät "talviajeluun". Haaveilimme, että nousisimme vähän ylemmäs katsomaan, missä ne lumet tulevat vastaan, mutta uhkaavasti lumilaikut vuorilta hupenevat. Toisaalta mottomme tälle talvelle oli, että lumi on kaunista, kunhan se ei tule liian lähelle.



Pilvet vörrivät laaksoista yli huippujen tai sitten toisin päin, kurottelevat yli huippujen; mistä milloinkin tuuli käy. Ystävien viinitarhalla puuhailtiin päivä ihan pilvessä. Valkea usva tuprusi kuin savukoneesta vuoren laella olevan notkelman ylitse. Isoisän mökin raunioilla kukki mantelipuu ja rouvat keräsivät villivihanneksia, hortaa. Isännät leikkasivat viiniköynnöksiä.

Laitetaanpas tähän vähän kuvia ja ajatuksia viime kesän retkiltä! Nyt, kun Ierapetra on taas matkanjärjestäjien ohjelmassa, tässä on muutama mukava lähiretkikohde. Eivätkä ole liian kaukana Agios Nikolaoksestakaan. Thripti ja Agios Ioannis, olkaa hyvä!

Syrjäkylillä

Pääteiltä kannattaa poiketa. Ei uskoisi, että vain pienen matkan päässä on niin toisenlaisia maailmoja! Vai arvaisitteko päätyvänne ihastelemaan kukkivia kanervikkoja mäntymetsässä keskellä Kreetaa? Palmut huojuvat sentään hiekkarannalla alle kymmenen kilometrin päässä, joten kanervakenttä tuntuu tuttuudessaan hyvin eksoottiselta.

Thripti on pikkuruinen vuoristokylä kivenheiton päässä Agios Nikolaoksesta ja Ierapetrasta. Se sijoittuu vuorten satulaan 800 metrin korkeuteen ja uinuu omassa rauhassaan vailla näköyhteyttä muualle kuin ympäröiville vuorenhuipuille.

Vuoret ovat uljasta katseltavaa, Thriptin huippu 1474 m, Papoura 1187, Vothones 1010 m ja Kliros 1331 m, ainakin yhden kartan mukaan. Huippujen nimistö tuntuu vaihtelevan kovasti eri karttaversioissa.

Itse Thriptin kylä on varsin vaatimaton eikä mitenkään erityisen kaunis, sillä se on rakennettu harvaan ja rakennukset ovat matalia, vajamaisia, vailla galamouria tai pikkusievää idylliä. Aitoudessa paikka päihittää kuitenkin Kritsat ja muut turistimagneetit mennen tullen. Kylän ympäri kiertää yksisuuntainen ajoreitti ja sen lävitse kulkee E4-vaelluspolku. Taverna kestitsee aidoin antimin.

Ylhäällä, alankoa viileämmässä ilmastossa, viihtyvät omena- ja päärynäpuut, pähkinäpuut sekä rypäleet. Puheista päätellen usea alakylien asukas omistaa sieltä enemmän tai vähemmän maata ja kenties pikku talonkin, jossa käydään mökkeilemässä, viljelemässä herkkuja ruokapöytään tai myyntiin ja nauttimassa vuorten kiireettömästä hiljaisuudesta. Luultavasti talviasujia ei ole monia, sillä pääsy kylään ei ole ihan helppoa tai ainakaan nopeaa, eikä esimerkiksi kauppoja ole.

Thriptiin kannattaa ajaa lounaasta, läheltä Ierapetraa, Kato Horiosta. Idästäkin pääsee Orinon vuoristokylän kautta, mutta se on hiekkatietä. Kato Horion reitti on parhaimmillaan ihan hyvää asfalttia, huonoimmillaan märkänä urille ajettua, yhden auton levyistä muhkuraista sementtipolkua. Sitä pitkin pääsee perille tavallisella henkilöautolla, mutta hurjastelemaan ei kannata ryhtyä, sillä kapeissa kurveissa näkyvyys on nolla eikä ohittamaan välttämättä mahdu. Ohessa video ajelustamme.

Thriptin tie moottoripyörällä -video

Vaikka Thriptin kylä on pieni, vailla turistihoukutuksia ja siellä toimii vain yksi taverna, siellä totisesti kannattaa vierailla! Jos ei niinkään määränpään, niin matkan itsensä vuoksi. Kato Horiosta alkava tie pääsee pian irti Pachia Ammoksen ja Ierapetran välisen solan läpi huristavien autojen pölyistä ja puikahtaa kukkuloiden lomaan ja vuoren seinämälle. Näkymät palkitsevat vaivannäön.

Korkeat, pystysuorat kalliot tarjoavat esimakua vuoristosta oikealla puolella, kun taas vasemmalla aukeaa yksi Kreetan huikeimmista näköaloista. Tie nousee pitkän matkaa viistosti yhä ylemmäs, niin että korkeus tulee melkein yllätyksenä, kun yhtäkkiä ollaan koko Kreetan kapoisimman kohdan yläpuolella ja näköalaa on niin Ierapetraan kuin Agios Nikolaokseenkin saakka. Etelä-lounaassa häipyy utuun Libyanmeri ja pohjoisessa siintää Mirabellon lahti Kreetanmeren puolella.

Näkymä etelään
Ierápetra

Näkymä pohjoiseen
Mirabello-lahti

Alhaalla laaksossa erottuvat selkeästi Vassilikin minolaisen kylän rauniot ja Vassilikin kylän hulppean suuri kirkko. Niiden takana häipyvät hiekkatiet näkymättömiin yli matalampien kukkuloiden, ohi Agios Nikolaoksen ja kohti Lassithin tasankoa. Ierapetran länsipuolella rannikko on kuin katettu muovilla, niin täynnä kasvihuoneita alue on. Oliivitarhat ruuduttavat ja raidoittavat laaksoa ja sen kukkuloita, joiden rinteet on porrastettu puiden kasvatusta varten.

Ha'n rotko yläpuolelta nähtynä

Lopulta tie irtaantuu solan reunalta ja nousee pinjoja kasvavaan satulalaaksoon Ha’n hurjannäköisen repeämärotkon yläpuolelle. Ha on läpipääsemätön, ellei kiipeäjällä ole myös sukellusvarustusta, sanotaan. Tuo karu portti suojelee satumaista vihreyttä, joka yläpuolisessa laaksossa piilottelee.

Pinjat luovat läikikkään varjokuvion alleen. Sinne, missä niitä on tiheässä, on muodostunut punaruskea havumatto pudonneista neulasista maan pinnalle. Metsikön harvemmissa kohdissa kanervat ja timjami kilpailevat kasvupaikoista. Kanerva on ihan samannäköistä kuin Suomessa, vain pitkävartisempaa ja isokukkaisempaa. Yllättäen myös timjami kukkii vielä elokuun lopussa, muualla emme ole nähneet kuin rutikuivia, harmaita piikkipalloja.

Pinjat ovat paikoitellen kuin bonsai-puita, niin vänkkyräisiä niiden rungot ovat. Vuohet ovat tehneet omia taideteoksiaan tien varrelle pureksimalla puista ja pensaista kaikki ne osat, joihin ovat yltäneet. Kellojen kalkatus on tauotonta, vaikka emme näe yhtään elikkoa. Mehiläispesiä on tuotu keräämään mettä kanervasta ja timjamista. 

Korppikotka kuuluu alueen linnustoon, ja näimme retkellämme niiden sekä haukkojen ja korppien leikittelevän rinteiden yläpuolella pyörteisissä ilmavirtauksissa. 


Pysähdyimme kiikaroimaan ja valokuvaamaan tuon tuosta, mutta moottoripyörällä se onkin niin vaivatonta. Tien varrella ei ole monta mahdollista pysähtymispaikkaa autolle. Ne kannattaa panna merkille menomatkalla ja hyödyntää palatessa, jottei tuki tietä tai aiheuta muille vaaraa.

Taverna To Provasmassa meininki on mutkatonta. Ulkona on pari pöytää mutta sisätilaa riittää ja valokuvat seinillä kertovat, että sisälle onkin tarpeen välistä suojautua, nimittäin kuvissa lumi koristaa kylää. Naapuripöydästä tervehtivät vakioasiakkaat tulijoita: pari paikallista vanhaaisäntää ja kylän pappi ovat keskipäivän raki-lasillisilla. Ruokalista on konstailematon, yksisivuinen, mutta sisältää olennaisimmat herkkupalat kreetalaisesta keittiöstä. Horiatiki-salaatin maukkaat, pikkuiset tomaatit ovat epäilemättä paikallisia ja rapeat tiropitat käsintehtyjä.

Vuoristokylien katoava kauneus

Nyky-Kreeta elää paljolti turismista, vaikka myös kasvihuoneviljely ja oliivien kasvatus ovat monelle leivän lähde. Kuten muissakin länsimaissa, maaseudun autioituminen on tuttu ilmiö myös Kreikassa.

Osittain vuoristokylät ovat jääneet autioksi autoistumisen vuoksi. Ei tarvitse kuin poiketa asutun kylän sivukujille, niin vastaan alkaa tulla raunioituvia taloja, jotka kuitenkin ovat olleet tyhjillään vasta joitakin vuosikymmeniä – eli siitä lähtien, kun omistavan tai perivän sukupolven on tarvinnut tai ollut halu päästä autolla oven eteen. Vanhoissa kylissä talot on rakennettu rinteeseen niin tiheään, että ajoneuvoista vain aasi on voinut niitä katuja kulkea.

Skootterit ovat ottaneet nykyään aasin paikan, sillä usein ne riittävät väliaikaisasukkaiden kulkupeleiksi. Taloihin on muuttanut asumaan turisteja, usein vain osaksi vuotta, mutta varsinkin ulkomaalaisia eläkeläisiä myös pysyvästi. Jos ei kaipaa uimarantaa, vuoristokylien kauneus on kyllä houkuttelevaa!

Yksi esimerkki tällaisesta ulkomaalaisten ”pelastamasta” kylästä on Kreetan-kotimme, Koutsounarin, yläpuolella oleva Agios Ioannis, jota alkoivat alun perin kunnostaa taloja sieltä ostaneet ulkomaalaiset.

Ihan omin voimin ei kyliä ole tarvinnut asukkaiden kunnostaa, sillä EU:lla on ollut yhdessä Kreikan valtion kanssa kunnostusohjelma, jonka avulla saarten ja syrjäisten alueiden kyliä on laiteltu. Asianmukaiset taulut kertovat ohjelman tiedot, Internetistä löytyy kattavat selostukset toimenpiteistä. Samankaltaisia rahoitettuja kyläohjelmia on ollut Suomessakin, aivan kotiraiteillamme.

Agios Ioanniksen kyläkierros

Agios Ioannis [ajios joannis] sijaitsee vajaan kymmenen kilometrin päässä merenrannasta, parinkymmenen kilometrin päässä Ierapetrasta. Sinne vie hyväkuntoinen asfalttitie, joka muuttaa maisemat hieman tylsistä, tasaisista ranta-alangoista jylhänkauniiksi jyrkänteiksi.

Ylempänä on tuulen tuivertamia katajia ja mäntyjä, jotka nojaavat tien reunaman yli, sekä kivipaasia, jotka osoittavat taivaalle kuin jumalten sormet. Tie ei roiku pelottavasti jyrkänteillä vaan seurailee laakson reunaa tarjoten kuitenkin komeat maisemat. Alhaalla syvä laakso haarautuu kallioiden väliin useammaksi vuorille vieväksi solaksi. Muutamassa kohdassa reitin sivuun on laitettu penkki maiseman ihailua varten. 

Keskellä vuoristoa koristavat rinnettä
Agios Ioanniksen talot kuin helmet

Seitsemänsadan metrin korkeudessa tie tekee parin mutkan verran matkaa Agios Ioanniksen lävitse, mutta jos ei osaa ottaa vaaria pienestä, puisesta ”Parking”-kyltistä (tai kunnioittaa liikaa toisessa mutkassa olevia pysäköinikieltomerkkejä, joiden vieressä on rivi autoja pysäköitynä), on kylä äkkiä ohitettu. Tie jatkuu kiemurrellen vuoristoon kohti Shinokapsalaa ja Orinoa, joten lisää  pikkukyliä tulee vastaan, mutta idylliä löytää siis lähempääkin, ainakin meiltä katsottuna.

Agios Ioanniksessa auto täytyy todellakin pysäköidä kylän laitamille, sillä suurin osa kujista on vain kävellen kuljettavissa. Tosin betoniin painuneista pienistä kavionjäljistä päätellen perinnekulkupelillä eli aasilla pääsisi myös. 

Mutkia, rappusia, talojen väliin katoavia, hämäriä käytäviä, raunioita… ja kaikkialla kukkia ryöppyämässä muurin välitse ja ylitse, villeinä tai ruukkuihin kesytettyinä.

Kylässä toimii pari kahvilaa: toinen on  Route 55, joka alkukesän on auki vain sunnuntaisin puolen päivän aikaan, mutta elokuusta lähtien joka päivä. Siellä kuuluu olevan hyviä musiikkiesityksiä. 

Route 55

Toisen välipalapaikan löysimme kylän siitä mutkasta, jossa ovat pysäköintikieltomerkit. Hyvällä ja edullisella horiatiki-salaatilla virkistäytyneenä jatkoimme kyläkierrosta. Kyseisessä Traditional Kafeniossa tuli nähtyä sellainenkin tapaus, että kissa otti kaskaan kiinni puun rungolta ja pisteli sen hyvällä halulla poskeensa.

Agios Ioannis on kuin tämän päivän sisustuslehtien ideaalimiljöö. Kujilla näkyy rinnakkain raunioita ja romua, eilispäivän katoavaa kauneutta ja nykyaikaista ja huolella remontoitua, aina pikku piirtoa myöten mietittyä rakentamista. 

Agios Ioanniksen idyllin säilymisen ehto on ollut turismi. Parkkipaikkana on autioituneen koulun piha, yhtään kauppaa ei ole. Kylän muurilla istuskeleva nuoriso puhuu italiaa, varusteista päätellen he odottavat kyytiä uimarantaan. 

Kuulemme pihoista ja kadulta myös ranskaa ja englantia. Henkilökuntaa on siellä täällä siivoamassa tai remontoimassa, he ovat ehkä kreikkalaisia.

Mekin käytämme hyvän tovin tutkailemalla aitojen takaa suurehkoa, hyväkuntoista taloa, joka on myynnissä. Siinä olisi ihana, villiintymässä oleva puutarha: pari oliivipuuta, useita granaattiomenia sekä todella vanha viiniköynnös ainakin rungon paksuudesta pääteltynä. Rantaan olisi täältä hiukan liian pitkä matka, mutta loiskiiko lähellä joku uima-altaassa? Toisaalta niillekin taisi langeta juuri ylellisyysvero.

Saatuamme päämme ja kameramme täyteen idylliä maltamme käynnistää pyörämme, vaikka sen ääni repii pikkukylän hiljaisuutta. Mutta hetki vain, niin mekin olemme lähteneet, kuten niin monet ennen meitä.