Koti-ikävä – Kreetalle!

Suunnilleen huhtikuusta lähtien on takaraivoa raaputellut jääpuikko. Tämä ihanuus loppuu joskus, tätä ei kestäkään loputtomiin. Täytyy palata Suomeen ja kohdata talvi. Pimeä. Lumi ja pakkanen. Liukkaat. Onko pakko??!!

 

Tuttavat ovat yrittäneet herutella, eikö Kreetasta löydy mitään moittimista ja eikö Suomeen olisi edes vähäsen ikävä. Ei ja ei. No, jos tikulla kaivaa, niin saunaa on ollut ikävä, ja erityisesti Jykällä venettä. Ystäviä ja perhettä tietysti myös, mutta samanlainen ikävä tulee, kun täältä lähdemme. Niin monta uutta, mutta kallista ystävää jää kauniille Kreetalle.

Haaveiden venho horisontissa

Sauna ja vene olisivat toki vain järjestelykysymyksiä. Jos olisi oma paikka, niin saunan voisi rakentaa. Sinne lekottelemaan talvisen oliivinpoimintarupeaman päätteeksi, kun olisi joutunut olemaan kokonaisen päivän ulkosalla, ehkä vain vajaan parin kympin lämpötilassa. Veneitäkin täällä myydään, myös käytettynä ja melko edullisesti. Onhan se tietenkin täytynyt tarkistaa.

Ei siis Suomi-ikävää. Entä Kreetan ikävä? Se jäytää sydänalaa jo nyt, kun vielä tallaamme saaren kamaraa. Tulemme kaipaamaan rentoa ilmapiiriä, ihmisten sosiaalisuutta, vieraanvaraisuutta, ystäviämme. Osa heistä on kreetalaisia, osa ulkomaalaisia, jotka palaavat tänne kerta toisensa jälkeen samoista syistä kuin mekin, elleivät ole peräti asettuneet asumaan.

Ei Kreeta ole meille pelkästään kesää, aurinkoa ja merta. Minne me menemme talvella, kun ei ole tavernaa ja takkatulta? Ukkoja pelaamassa tavlia nurkassaan ja perheitä kokoontuneena yhteiseen pöytään, ehkä elävää musiikkia ja tanssia… Suomalaiseen kulmakuppilaan? Se ei oikein ole sama asia.

Tulemme ehdottomasti kaipaamaan Ierápetran lauantaitoria. Vain muutaman kerran on torireissu jäänyt väliin, useimmiten siitä syystä, että naapurit ja ystävät ovat antaneet meille yllin kyllin omien puutarhojensa tuotteita. 

Pelkäänpä, että suomalaisen hypermarketin hyvin varusteltu hevi-osasto ei hyytävässä hygieenisyydessään korvaa kunnon toria, multimaailmallisesta tarjonnasta huolimatta. Emme ehdi maistaa viikunoita ennen lähtöä, ja granaattiomenat, kaktushedelmät ja muut loppukesän herkut eivät nyt tule poimintatuoreina pöytäämme. Jaksaisiko vesimeloni matkustaa peräkärryssämme Suomeen?

Ystävämme Nikos sanoi, ettei voi kuvitella elämää ilman merta. Hän on syntynyt ja kasvanut sen äärellä ja tarvitsee sen lähelleen. Jos ei voi kuulla aallokkoa, niin meri täytyy ainakin nähdä horisontissa. Jykä ymmärtää, mitä hän tarkoittaa, kun on itse veneillyt pariviikkoisesta saakka. Ikinä ei ole asunut kahta kilometriä kauempana järvestä.

Pelagia-rouvan kanat
ja kukot takapihallamme

Aaltojen maaginen kohina on syöpynyt vuodessa syvälle kuuloluihin, kuten myös kaskaiden kirskutus, kukkojen kieunta ja meltemi-tuulen pauhina ja ujellus. Tulevatko ne uniin, sitten kun pakkanen paukkuu nurkissa tai tihkusade tuhuttaa talon seiniin?

Vuoret ovat vielä vaikuttavampia kuin meri. Hakevatko silmät vielä Suomessakin jotakin taivaanrannan yläpuolelta, missä vuorten pitäisi kohota? Otava pääsee asettumaan oikealle kohdalleen eikä häviä vuorenhuipun taakse, ja kuukin asettuu suorempaan, mutta enää se ei kuvastele iltaöisin merestä, terassimme lyhty ei syty sille vilkuttamaan. Pohjoisessa silmä tavoittaa turhaan taivaalta koiran tähtikuviota ja skorpionia, eivät jaksa kiivetä Suomen taivaalle.

Taivaankappaleiden tarkkailuharrastukseen tuli Kreetalla aivan uudenlainen mahdollisuus. Suomessa hyvä tähtikirkas sää tarkoittaa yleensä talvipakkasia. Kaukoputken tähtäily ei ole mukavinta mahdollista puuhaa paksuissa talvitamineissa. Melkein silmä jäätyy kiinni okulääriin.

Aurinko painuu
Dikti-vuorille nukkumaan

Täällä tähtitaivas lepää yllämme kuin lämpöinen peitto joka yö, milloin ei kuu häiritse kumottamalla liian kirkkaasti. Linnunrata hahmottuu vaikeuksitta; kylässä ei liikaa valosaastetta synny, ja etelässä on neljäsataa kilometriä pimeää merta ennen Afrikan valoja.

Moto Guzzi ei halua talviteloille!

Moniin hyviin muistoihin sapattivapaalta liittyy moottoripyörä. Vapaudentunne konkretisoituu, kun lämmin, yrtintuoksuinen tuuli hyväilee kasvoja ja paljaita käsivarsia, ja alas jäävät laaksot ja horisontissa siintävä meri. Kun moottoripyörä sukeltaa mäntyholviin ja taas ulos rotkon reunamalle, kun haukat näyttävät selkäpuolensa mutta ylhäällä kaartelee suuri korppikotka liikkumattomin siivin, silloin sydän ei tahdo sopia rintaan.

Keskellä maisemaa
villi ja vapaa

Guzzi jää pitämään meille paikkaa. Se on päässyt Kreetan teiden makuun eikä halua palata pohjoiseen, missä ajokelejä joutuu odottamaan joskus koko kauden ihan turhaan. Sitä paitsi pitäähän meillä olla täällä ajopeli, kun palaamme, sillä palaamme takuuvarmasti!

Koutsounarin asunto on vuokrattu vuodeksi eteenpäin, ja mielessä kangastelee myös ihan oma talo ja pikku puutarha Kreetan kamaralta. Jyrki on luvannut saatella Lissun Suomi-kotiin, mutta saa nähdä, kuinka pian alkaa paluulippujen metsästys. Eläkeläisellä on vapaus lentää etelään, kun ikävä yltyy pitelemättömäksi. Ja Lissun lomillekin on varma osoite. Luultavasti Dafni lentää mukana, kun uusi kesä koittaa, jollei lähde isännän kanssa autolla jo varhemmin keväällä. Ikivanha Cara tuskin jaksaa uutta matkaa, mutta voi sekin pienessä päässään ikävöidä auringossa köllöttelemistä tai tavernan pöydän alla makoilua.

Ota vai jätä?

Parin viikon valmismatkalla voi lähtöharmitusta lykätä viimeiseen saakka, mutta vuoden projekti vaatii toisenlaiset otteet. Laivaliput ja hotellihuoneet varattiin alennusten takia jo joulukuussa ja synkisteltiin silloinkin varmaan viikko niiden takia.

Tästä lähdemme paluumatkalle

Palaamme samaa reittiä kuin tulimmekin ja yhtä haipakkaa, lähinnä koirien vuoksi. Pikku Cara alkaa vanhuuden lisäksi olla vähän sairaskin, joten turha pitkittää matkan rasituksia. Iraklionista Ateenaan, sitten Igumenitsasta Anconaan, Alppien yli Itävallan kautta Saksaan ja Travemündestä Helsinkiin. Ainoa muutos on, että Ateenasta Igumenitsaan ajamme Patran kautta emmekä pohjoisen puolelta. Kun jätämme Kreetalle hyvästit heinäkuun viimeisenä sunnuntai-iltana Iraklionin satamassa, olemme kuuden päivän kuluttua Helsingissä, viimeisellä etapilla ennen määränpäätä Savossa.

Koirien passeihin on pitänyt hankkia asianmukaiset merkinnät rokotuksista ja ekinokokkilääkityksestä, joka on pakollinen Suomeen tuotaville koirille. Haukut pitää totuttaa taas kuivamuonaan, koska matkalla ei tuoreruoka säily.

Mitä pakata mukaan, mitä jättää? Kesävaatteilla ei Suomessa tee mitään ja talvireissujen varalle voisi jemmata jotakin valmiiksi; lentolaukuissa paksut kamppeet vievät liikaa tilaa, kun talvella tulemme käymään ”mökillä”. Sandaalit jäävät, sateenvarjot tarvitaan mukaan – huonolla tuurilla jo matkalle.

”Mökille” jäävät vaatteet ja muut tekstiilit vaativat huolellisen pakkaamisen nekin. Pitää hankkia laatikoita ja niihin kuivauspatruunoita, koska talvikuukausina sisällä talossa voi tulla yllättävän kosteaa. Kun kukaan ei availe ovia ja tuulettele, voi kaapissa lomalle tulijaa odottaa ikävä lemahdus.

Peräkärry on keventynyt moottoripyörän verran. Se tarkoittaa, että saamme otettua mukaan melko monta kiloa oliiviöljyä, oliiveja, viiniä ja muita Kreetan herkkuja! Mausteet eivät paljoa painakaan. Harmin paikka: juustot eivät taida kestää viikon rahtausta mahdollisesti lämpimässä säässä. Kreetan juustoissa on taivaallinen aromi, ovathan ne peräisin taivaita hipovien huippujen asukkien, vuohien ja lampaiden maidosta.

Paljon järjesteltävää

Tuttavat ottavat kasvoilleen huolestuneen ilmeen, kun kerromme lähestyvästä lähtöpäivästä.

- Mutta tulettehan te takaisin?

Ilmeet kirkastuvat, kun Jykä veistelee vain vievänsä vaimon töihin Suomeen.

- Niin se on, toisen täytyy tehdä töitä. Ihan hyvä, että se on vaimo, letkauttaa postinkantaja. 
Lähitavernan isäntä Jannis kehuu Lissun suunnitelmaa ihan mainioksi: talvet Suomessa ja kesät täällä!
 Alfa Romeo –huollon Dimitris taas alkaa välittömästi suunnitella äijien rientoja, kun kuulee, että suomalaismies palaa talvella ehkäpä ilman rouvaa.

Osoitteenmuutos mietitytti. Toimiiko Kreetalla postin kääntöpalvelu? Suomesta lähtiessä ostimme kääntöpalvelun vuodeksi, koska se oli maksimi. Uusiminen sujui netin kautta, kun tarvitsimme vielä kaksi kuukautta lisää, mutta ihmeen jäykäksi kyseinen palvelu oli suunniteltu. Eikä se sitten toiminutkaan. Kolme kertaa meidän piti ottaa yhteyttä vanhaan osoitteeseen sitkeästi jaetusta postista ja ehkä useamminkin olisi ollut tarvetta: esimerkiksi veropapereissa oli tarraa toisen päällä tuntemattomasta määränpäästä ja väärästä osoitteesta palauttamisesta.

Kreetan suomalaisilla oli samanlaisia kokemuksia täällä muuttamisesta: osoittenmuutospalvelu on olemassa, mutta ei oikein toimi. Teimme siis, kuten neuvottiin: jututimme omaa postinkantajaamme kadulla. Hän otti autostaan lomakkeen, johon täytimme uuden osoitteen ja vielä varmisti, että olihan nyt niin, että heinäkuun jälkeen hän ei enää jaa meille postia tänne. Uskomme, että kun tämä ketjun viimeinen lenkki tietää, miten toimia, asia on nyt kunnossa. Täkäläinen posti on suorastaan yllättänyt nopeudellaan siinä kuin suomalainen epätarkkudellaan.

Kansalaiset eivät oikein vielä osaa täällä käyttää sähköisiä pankkipalveluita, mutta Jykä on perehtynyt kielenopiskelumielessä nyt niihinkin, ja saamme sähkö- puhelin- ynnä muut laskut suoraan verkkopankkiin, kuten Suomessakin. Olemme onnistuneet verkkopankin kautta maksamaan autoverotkin ajallaan, mikä ei monelta täällä onnistunut, kun konttoreihin oli jonoa. Sitten oli ratsioita ja sakkoja jaettiin.

Suomen Kelaan pitää ottaa yhteyttä ja nurkua takaisin Suomen terveydenhuoltojärjestelmään. Patronyymit, hyvästi! Paavon-tytär ja Urhon-poika kuittaavat. Kännykkäliittymät pitää vaihtaa päinvastaisiksi: Suomi-korttiin kaikki mausteet ja Kreikka-numero vain käytön mukaan veloitettavaksi. Emme halua turvautua pre-paidiin, koska niin monen täkäläisen tutun kanssa on vaihdettu numeroita, vaan säilytämme ne.

Vaikka Jykä palaisikin vielä ennen viileitä kelejä, täytyy syksyn tuloon varautua. Vietettyämme vuoden ilmastoa haistelemassa, tiedämme, että talvella kosteus tunkeutuu sisälle rakennuksiin, etenkin tyhjillään ja lämmittämättä oleviin. Tuuletus täytyy järjestää hyvin. Koit ja muut ei-toivotut vieraat täytyy ottaa huomioon, ja mitään säilyketölkkejä kummempia ruokatarvikkeita ei parane jättää jälkeensä.

Haikeaa on hävittää vuoden verran huolella vaalitut kukkaset terassilta, mutta uudet kasvavat suotuisassa ilmastossa taas nopeasti tilalle. Parhaillaan kypsymässä olevat chilit lahjoitetaan ystävälle, jonka suu kestää turkinpippurit. Pikkuinen musmula-puun taimi ja mahdollinen papaijan verso yrittävät matkustaa mukana. Jos ne selviävät Suomen talvista viherhuoneessa, ne saattavat joskus isompana palata takaisin, kuka ties!

Onneksi emme tehneet sitä virhettä, että olisimme alkaneet ruokkia kissoja, jotka nyt jäisivät itkemään peräämme. Sellaista on saanut valitettavasti nähdä, kun vuokrahuoneistojen kesävieraat ovat syksyllä lähteneet.

Sitruspuulle pitäisi järjestää kastelu. Odottaako meitä joululomalla pikku puu täynnä kultapalloja vai kuivunut ranka, jollaisena se tökötti saapuessamme? Vihreitä raakileita ovat oksat täynnänsä. Tuleeko niistä isona mandariineja vai appelsiineja? Ehkäpä saamme joululomalla maistiaiset!