Vihdoinkin perillä!

Tähdet rei’ittävät taivasta, ja katuvalojen nauhat ja ikkunoista kajastavat valopisteet täplittävät oliivipuiden lomassa vuoren rinnettä, missä iltaansa elää pieni Koutsounarin kylä. Kylä ei suinkaan vielä nuku, vaikka yhdeksän maissa maan reunan varjo on noussut mereltä kuin peitto sen ylitse. Siellä täällä kuuluu autojen ääniä, rupattelua, musiikkia. Koirat haukahtelevat, kissat ottavat jossakin mittaa toisistaan. Pöllö pitää yksitoikkoista, naukuvaa ääntä oliivimetsikön siimeksessä. Kaskaat eivät laula, vain sirkat sirittävät hiljaa. Äänimosaiikki on hiljainen ja rauhallinen, elämä etenee omia raiteitaan.

Me olemme asuttaneet yhden näistä pikku taloista rinteessä, pystysuoran jyrkänteen alapuolella, puolen kilometrin etäisyydellä merestä. Talo on ottanut meidät hyvin vastaan. Tuulettamista ja siivoilua on tietysti riittänyt, niin kuin kesämökille asettuisi talven jälkeen, mutta vähät tavaramme ovat löytäneet paikkansa ja muutamien pikku huoltotöiden jälkeen asunto alkaa olla toimivassa kunnossa. Rutiineja on tullut: aamulenkillä pitää viedä roskat, iltalenkin jälkeen kastellaan kasvit pihalla.

Pihassamme kasvaa rosmariinipuu. Se ei ole mikään pikku maustepensas, vaan reidenvahvuinen runko puskee tuoksuvia oksia kuutiometrin laajuudelta. Takapihalla on pienen talon kokoisen latvuksen kasvattanut johanneksenleipäpuu. Sen alitse kulkee polku kanatarhaan, jossa rouva Pelagia, pihapiirin alkuperäisasukas, pitää munivaisiaan. Kukko herättää meidät joka aamu viideltä, mutta olemme jo oppineet silloin kääntämään vain kylkeä. Se kiekuu kyllä komeasti ja kovaa, ja sille vastataan kylän muista kanatarhoista.

Suomesta Kreetalle henkilöautolla

Matka tänne kesti kokonaisen viikon. Kun olimme jättäneet kotimaan rannikon taaksemme maanantai-iltana, vasta seuraavana sunnuntaina laiva rantautui Kreetalle. Takana oli kolme yötä hotelleissa ja saman verran laivoilla.

Laivat olivat aika samanlaisia, mutta palvelun tasossa oli isot erot. Itse asiassa kaikki kuuluivat samaan konserniin, Grimaldi Groupiin. Ensimmäinen Suomi – Saksa –yhteys toimi asiallisen hyvin, kuten odottaa saattaa. Ruoat seisovassa pöydässä olivat maittavat eikä mikään muu moitituttaisi, mutta vessa toimi vähän huonosti.

Italiasta Kreikkaan siirryttiin reilusti aikataulusta myöhässä, mutta muuten ei jäänyt mitään hampaankoloon. Mutkatonta toimintaa, huolettomalla asenteella, ei turhaa niuhotusta. Esimerkiksi koirat saivat olla mukana joka paikassa, vaikka virallisesti vain ulkokannella ja omassa hytissä. Säännöissä mainittuja kuonokoppia ei tarvittu.

Ateenasta Kreetalle siirryttiin suorastaan loisteliaasti. Henkilökunta palveli todella hienostuneesti, oli hyttiin opastukset ja muutenkin kuin vip-kohtelu, vaikka matkustetimme ikkunattomassa hyttiluokassa. Illastimme oikein hienosti laivan tilausravintolassa, jossa hovimestari passasi meitä fiinisti.

 

Hotellit olivat myös hyvät. Lyypekin majoitus Saksan lauttamatkan jälkeen hotelli B & B Lübeckissä radanvarsikorttelissa, neljännen kerroksen

huoneessa, oli aika persoonaton. Ihan asiallinen ja toimiva silti. Sijainti oli tietysti koiria ajatellen ihanteellinen, ympäristön joutomaalla niitä oli helpompi ulkoiluttaa kuin kivikorttelissa keskustassa.

Seuraavan yön majoituimme aivan Alppien varpailla, Nesselwangin kylässä kivenheiton päässä kuuluisista talvikisakohteista kuten Garmisch Parten-kirchenistä. Pieni bed and breakfast –majatalo Landgasthof Zum Alten Reichenbach otti meidät oikein ystävällisesti vastaan. Saimme yläkerrasta piskuisen mutta viihtyisän huoneen, jonka täytti iso ja upottava sänky. Naapurihuoneen kanssa yhteinen parveke oli kolme kertaa huoneemme suuruinen ja kylpyhuone oli käytävän varrella, mutta tulimme hyvin toimeen tällä varustelulla.

 

Erityisesti meitä tietysti ilahdutti se, että koiramme olivat tervetulleita kaikkien muiden karvaturrien joukkoon, olihan isäntäväellä itselläänkin jo kolme koiraa. Pihalla vuohet asuivat aitauksessa, jossa niillä oli oma sohvaryhmä katoksessaan. Oli hupaisaa, kun ne pötköttelivät sohvalla ja märehtien tarkkailivat sieltä ohikulkijoita aivan kuin olisivat itse olleet viihtymässä eivätkä rekvisiittana.

On se vaan hassua, että vaikka ollaan samassa EU:ssa, niin täällä saivat koirat olla mukana ravintolassa ja lapset leikkiä omatoimisesti pihalle pystytetyllä leikkialueella, jossa ei taatusti ollut huomioitu mitään erityisiä turvallisuusmääräyksiä: melko huteran näköinen oli vanha ja vinksottava karuselli, jota lapset innolla pyörittivät. Ei siellä silti mitään sattunut, vaikka trampoliinissa meno oli vähintäänkin melkoista. Suomessa olisi joku ilonpilaaja puuttunut ”epäkohtiin”, jos ei viranomainen olisi ennättänyt ensin. Suomi taitaa olla Euroopan niuhoin maa.

Paras majoitus matkallamme oli kuitenkin pienessä ja ”nuoressa”, vasta toista kesää toimivassa italialaisessa Il Pozzo Fiorito – bed and breakfast –majatalossa lähellä Anconaa Monte San Vitossa. Olimme torstaina ainoat asiakkaat ja saimme todella hyvää palvelua nuorilta omistajilta, Simonelta ja Lauralta. Talossa, joka on ollut aikoinaan Lauran isoisän, on kolme huonetta majoittujien käytössä. Isäntä Simone Rossi on vasta valmistunut mountainbike-ohjaaja ja järjestää asiakkaille ajoelämyksiä.

 

Meille Simone järjesti ex tempore -viinitilaretken, kun meillä kaikilla sattui olemaan aikaa, lähtihän laivamme Anconasta vasta perjantaina iltapäivällä. Kävimme Podere Santa Lucia –viinitilalla ja saimme jopa maistaa heidän erinomaista sampanja-menetelmällä tehtyä rose-kuohuviiniään. Tilaa esitteli meille Stefano Balducci. Ostimme sitä mukaan pullollisen perillä korkattavaksi.

Simone ystävystyi Dafni-koiramme kanssa ja oppi käskyttämään sitä suomeksi, se kun ei italiaa suostunut tottelemaan, kun leikittiin renkun heittoa. Toivomme mitä parhainta jatkoa tälle mukavalla nuorelle parille, jotka pyörittävät toisena työnään kaunista majataloaan. Il Pozzo Fiorito tarkoittaa ”kukkivaa kaivoa”, koska vanhan kaivon päältä tulvii nyt kukkarunsaus.

 

Many thanks for Simone and Laura for letting us to stay in Your wonderful B & B Il Pozzo Fiorito in Monte San Vito! We had very nice time staying there one night on our long trip from Finland to Greece. Also our two dogs enjoyed the peaceful environment and they had fun running free in the garden. We also thank Stefanano Balducci for showing us the Podere Santa Lucia Winery. Thank you Simone for giving the change to see all that!

Sellainen juttu tuli mieleen, että usein moititaan Suomen teiden kuntoa ja verrataan niitä routimattomiin Keski-Euroopan autobaanoihin. Mihinkähän tämä pohjaa? Ainakin Saksan läpi ajaminen oli kahdeksaakymppiäkin edettäessä ärsyttävää lonksuttamista ja pomppimista betoniteillä, jotka olivat kuin irtolaatoista koottuja. Ei olisi kehdannut sataa kolmeakymppiä ajaakaan.

Sää oli kotoa lähdettäessä kesäinen kymmenkunta astetta, Saksaan tullessa lisäksi sateinen vaikka viitisen astetta korkeampi. Eteläisessä Saksassa oltiin jo parissakymmenessä, mutta Bolognan alueella Italiassa lämpötila pomppasi 34 asteeseen. Rannikolla sää viileni ihan mukavaksi reiluksi 20 asteeksi.

Pohjois-Saksassa luonto näytti olevan pari viikkoa edellä Suomea, heinää oli jo korjattu. Italiassa vilja oli jo keltaista ja Pohjois-Kreikassa oli jo puitu.

Täällä perillä nautitaan näin kesäkuun alussa n. 28 asteen päivälämpötilasta. Talomme on rinteessä, ja vilpoinen tuuli puhaltaa sen lävitse pitäen sen viileänä. Välistä, esimerkiksi viime yönä, tuuli villiintyy todella rajuiksi puuskiksi. Ovien kanssa saa olla varovainen, välillä ne paukkuvat tosi kiukkuisesti.

Matkalla kului 214 litraa bensaa, Jykä laski. Edullisinta se oli Saksassa, 1,5 e, kalleinta Kreikassa 1,8 e/l Igumenitsassa, tosin siellä tankattiin 100-oktaanista. Auton ajotietokoneen mukaan kilometrejä tuli 2680 ja aikaa kului ajamiseen 39 t 30 min. Keskikulutus oli 8,4 l/100 km 70 km/h keskinopeudella. 380 euroa saimme sijoitettua polttoaineeseen. Auto ja traileri kestivät matkan hyvin.