Asenne kohdallaan
Yksi tavoite tällä Kreikka-vuodellamme on hankkia
jonkinmoinen auttava kreikankielen taito. Yritämme vasiten hankkiutua
tilanteisiin, joissa pääsemme puhumaan paikallisten kanssa. Tietysti se
useimmiten tapahtuu palvelutilanteissa, ja esimerkiksi tv-uutisten
ymmärtämiseen meillä on vielä pitkä matka. Vaikka kreikankielemme on
korkeintaan peruskouluruotsin tasolla, saamme tosi mukavaa palautetta
yrittämisestämme, mikä kannustaa yrittämään lisää.
Tämä tulee vastaan ihan arkiasioissa. Esimerkiksi
autohuoltamossa omistaja kysyi, missä olemme oppineet kieltä. Toki olimme
valmistautuneet keräämällä asiasanaston, kun emme uskaltaneet luottaa siihen,
että täkäläinen härskihartikainen ryhtyy asioimaan englanniksi.
Kun kerroimme, että olemme opiskelleet Suomessa, mies ryhtyi
oitis kehumaan asennettamme: kun tullaan johonkin maahan, pitäisi olla
kiinnostunut sen kielestä ja kulttuurista. Tämä Dimitris ei oikein hyvällä
katso niitä ulkomaalaisia, jotka saattavat oleskella täällä pitkäänkin, mutta
asettuvat muiden maanmiestensä kanssa samaan yhteisöön ja ovat tekemisissä
etupäässä vain keskenään. Itse hän ei voisi asua jossakin ilman, että ymmärtää
maan kieltä.
Meille yleensä aletaan puhua täällä englantia tai saksaa,
koska saksalaisia kylällämme on ainakin tähän mennessä ollut enemmistö
ulkomaalaisista. Vastaamme useimmiten itse kreikaksi, jolloin palaute on
yleensä ilahtunut: Mistä te olette? Suomesta saakka? Ja puhutte kreikkaa?
Vastaamme, että vähän, olkaa hyvä ja puhukaa hitaasti niin yritämme ymmärtää.
On meillä ihan ummikkotuttavuuksiakin. Esimerkiksi
Pelagia-rouva, joka asuu pihapiirissämme ainoana ympärivuotisena asukkaana. Rouvan
kanssa tulee vaihdettua muutama sana päivittäin, mutta hänen murteensa on aika
nopsakkaa, niin kuin toimensa pihapiirissä muutenkin. Usein oivallus tulee
jälkikäteen: niinhän se rouva taisi sanoakin, että tänään on sisälläkin kuuma,
kun istumme tässä terassilla kirjoittamassa. Rouva on jo viilettänyt
katsastamaan kanojaan, kun olisimme valmiit vastaamaan.
Kylän postimies ei ole puhunut meille muuta kuin kreikkaa.
Ensi tapaaminen oli vaikuttava: päätimme ohi kulkiessamme poiketa Ierapetran
postiin kysymään, voimmeko saada oman postilaatikon. Toistaiseksi postimme tulee
Pelagia-rouvan osoitteeseen, koska täällä ei tunneta katuosoitteita: postihan
tulee ihmisille eikä taloille. Kyllä postimies tietää, missä itse kukin asuu.
Tässäpä piilikin pieni ongelma. Vuokraisäntämme oli
arvellut, että taloon posti tulisi parhaiten sen miehen nimellä, joka on
tunnettu näiden asuntojen rakennuttajana. Olimme antaneet Suomen postille kyseisen
nimen via- eli kauttakulkuosoitteeksemme.
Kun menimme postiin, siellä syntyi lievä hässäkkä. Tiskin
takana virkailija alkoi huutaa Jorgosta ja selitti, että Koutsounarin
postimies on juuri täällä. Tämä tuli paikalle ja alkoi takoa Jykää selkään:
Siinähän sinä olet! Sinulle on postia odottamassa. Kas, kun kylässä on kaksi
sen nimistä miestä, jolle via-postimme on osoitettu, eikä postinjakaja ollut
tiennyt, mihin kirjeemme toimitettaisiin!
Vasta jälkikäteen tajusimme, että postiljooni ei kyllä ollut
puhunut sanaakaan englantia. Silti hän oli ottanut Jykän puhelinnumeron,
soittaakseen joskus avrio, huomenna… Puhelua ei kyllä tullut huomenna
eikä seuraavanakaan päivänä, mutta sitten satuimme tulemaan
moottoripyöräilemästä juuri, kun postimies oli talomme kohdalla. Jorgos nousi autostaan ja kipaisi taas mäiskimään meitä
hartioihin. Ei ole mitään teille tänään, mutta nyt löysin talon, jossa asutte. Eikä
sanaakaan englantia.
Ei postia meille tänään, mutta kuulumiset vaihdetaan postiljoonin kanssa |
Voisi olla hyvä saada tähän hieman selvennystä: saa nähdä,
mihin postimme alkaa tulla. Toivottavasti ei oven alitse sisään, jos emme ole
kotona. Dafni-koira voisi lukea lähetyksen ennen meitä, ja saisiko vaikkapa
laskun loppusummasta sitten enää selvää?
Kaupungillakin näkee laskun näköisiä kirjekuoria
huolettomasti oven väliin työnnettynä tai kukkaruukun alle portaille
tuupattuna. Täällä ei niin usein sada vettä, että se olisi ongelmana, mutta
ihmettelen, jos tuuli ei vie kirjeitä. Lehtensä ihmiset ilmeisesti ostavat
irtopainoksina, ainakin kioskit ja kirjakaupat pursuvat niitä. Kaipa
postilaatikkoa ei välttämättä tarvita. Ovat ne kyllä niin pieniäkin täällä,
ettei niihin edes tabloid-kokoinen lehti mahtuisi.
Postit tallessa terassin pöydällä |
Mamuina matkassa
Joissakin virastoissa olemme joutuneet pärjäämään pelkällä
kreikalla. Veroviraston rouva ei ainakaan suostu puhumaan yhtään englantia vaan
pyytää tarpeen tullen jonkun asiakkaan tulkkaamaan. Vuokraisännän ystävälliset
kirjanpitäjät taitaisivat selvitä englannilla hyvinkin, mutta he puhuvat meille
hidasta ja selkeää kreikkaa ja olemme tulleet ihan hyvin juttuun.
Sellaisiakin huvittavia tilanteita on tullut vastaan, että
kodintarvikeliikkeen kauppias nyökkäilee ymmärtäväisenä, kun kerromme olevamme
täällä maahanmuuttajina. Hänkään ei ole täältä, vaan Ateenasta, ja on asunut
täällä vasta kahdeksan vuotta. Ikään kuin olisimme samalla viivalla!
Turkista muuttanut kauppiaan rouva sitä vastoin ihan todella
jakaa tunnelmiamme: nämähän eivät täällä puhu ”oikeaa” kreikkaa, kuten hän
asian ilmaisee, vaan kreetan murretta. Ääntämyksissä ja sanastossa on eroja, ja
rouvalta saan muutamia hyviä vinkkejä. Ei katsarola vaan tsigali,
kun haluan kattilan. Suola on alatsi eikä alati. Shandi,
kun kysyn miksi, mikä yleiskielessä lausutaan jati.
Kylämme tavernoissa tiedetään jo, että haluamme harjoitella
paikallista kieltä. Saamme moikkauksia ohi mennessä ja kyselyjä, mitä kuuluu,
entä mitä koirillemme kuuluu myös. Sää on hyvä peruspuheenaihe täälläkin.
Kylläpä aeri eli tuulee, onpas sesti eli kuuma. Suomessa on krio,
kylmä, joten tänään on ihan hyvä sää, kiitos kysymästä.
Vaivannäöstä vaivanpalkkaa
On hauskaa, että omalla pienellä yrittämisellä rupeaa helposti
saamaan ihan vip-kohtelua.
Poikkesimme moottoripyörätarvikeliikkeeseen
kypäräostoksille: hivenen liian kuuma ajella suomalaiset kypärät päässä täällä.
Olimme etukäteen pohjustaneet tilannetta ja opetelleet ilmoittamaan kreikaksi,
että haluamme ostaa kaksi kypärää.
Tästä murtaen mongerretusta avauksesta firmassa innostuttiin
niin, että piti jatkaa elämäntarinaamme: olemme Suomesta, opiskelemme kreikkaa,
asumme täällä vuoden verran ja Jykä on eläkkeellä. Liikkeen miehet
esittäytyivät myös. Vanhempi röyhisti ylpeänä rintaansa, että hän on tämän
kauppiaan isä. Nuorempi kertoi asuvansa naapurikylässämme, hänen vaimonsa on
siellä kampaajana ja kaverilla on muuten taverna kylässämme.
Saimme kohtuuhintaiset, hyvät kypärät sekä tukun firman
logolla varustettuja sytkäreitä, tarroja ja käyntikortteja. Joimme frappét,
juttelimme vanhan isännän kanssa Suomen ja Kreetan sääeroista, ja loppujen
lopuksi, kun hänen poikansa oli tehnyt kanssamme kaupat, pappa halusi kantaa
kypärät autoomme korttelin päähän. Poika hyvästeli kättä paiskaten ja sanoi,
että olipa meillä mitä vaan pyörän tai auton varusteisiin liittyvää asiaa, voimme
kääntyä hänen puoleensa. Varmasti tulee tapahtumaan, jos palveluasenne on tämä.
Kun ei edes puhuta mistään isoista rahasummista: kypärät maksoivat yhteensä
satasen verran.
Hyvä esimerkki kielitaidon merkityksestä saatiin
koiranruokaostoksilla. Tässä kohti tapahtui pieni notkahdus laadussa.
Ilmeisesti juuri kielimuuri teki palvelutapahtumasta varsin lyhyen ”Ei oon”,
kun meidän matkasanakirjastamme ei onnistunut löytää avainsanoja koiran
erikoisruokavaliosta.
Tuttavamme pahoitteli tapausta ja sanoi, että kyseinen
kauppias ei todella puhu englantia kovin hyvin, ja kehotti kysymään
eläinlääkäriltä. Hän neuvoi myös liikkeen, jossa on lääkärillä
mainitsemisenarvoisen lämmin asenne. Niin todella: hänelläkään ei ollut
oikeanlaista ruokaa, mutta muitta mutkitta hän kilautti kollegalle ja kysyi,
mitä tällä olisi tarjota.
Saimme hyvän opastuksen toiselle eläinlääkäriasemalle. Niitä
on Ierapetrassa muuten melkein joka korttelissa ja ne myyvät kaikenlaista
lemmikkitarviketta. Koska täällä ei pelata katuosoitteilla, lääkäri googlasi
kollegan firman koneensa näytölle ja opasti meidät perille Street Viewin
avulla. Hyvin löytyi liike, ja nuori naislääkäri palveli sujuvalla englannilla.
Eipä voi kuin todeta, että kokemustemme valossa täkäläinen
palveluasenne on aivan erinomainen. Monesta paikasta saamme myös suosituksia
toisista liikkeistä, joissa on hyvä poiketa. Siinäpä verkostoitumista
parhaimmillaan. Asiakaskin voittaa: on aina hyvä päästä sanomaan, että Se ja Se
suositteli teitä, ja taas on palvelu kohdallaan.
Otetaanpa esimerkki: Autohuoltamon boss kertoo, että hänen
kaverillaan on taverna kylässämme. Hän haluaa vaihtaa puhelinnumeroita
voidakseen soittaa ja kutsua mukaan, kun on siellä seuraavan kerran käymässä. Silloin
voi kai olla varma, ettei ole tullut linssiin viilatuksi autonsa huollossa.
Dimitriksen huoltamolla |
On teillä huikea seikkailu siellä! Upea kokemus varmasti!
VastaaPoistaKiitos! Täällä on tosi hyvät fiilikset. Sää on upea, ihmiset ystävällisiä eikä kriisikään onneksi ole koetellut. Tiedämme, että tilanne rassaa kansalaisia, mutta hyvin jaksavat suhtautua. Lisää kuulumisia tulee piakkoin.
Poista